Palkinto luovutettiin 13.5.2026, kun FSC Suomen toiminnanjohtaja Anna Ylä-Anttila ojensi Rantasalmen kunnanhallituksen puheenjohtajalle Eero Sistoselle ja kunnanvaltuuston puheenjohtajalle Marjo Isotalukselle Vastuun taimi -kunniakirjan. Symbolinen Vastuun taimi -tammi istutettiin Rantasalmella virkistysalueena toimivaan metsään.

Vastuun taimi -palkinto myönnetään toimijalle, joka edistää metsien vastuullista käyttöä huomioiden taloudelliset, ekologiset ja sosiaaliset näkökulmat.
Rantasalmen kunta on edistänyt vastuullista metsänhoitoa ottamalla käyttöön FSC-sertifioinnin kunnan metsissä, joita on kaikkiaan noin 1 400 hehtaaria. Sertifiointi toteutettiin yhteistyössä Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Malli toimii esimerkkinä paikallisten toimijoiden onnistuneesta yhteistyöstä.
Kunta on myös viestinyt aktiivisesti sertifioinnista ja osallistanut kuntalaisia metsien suunnitteluun FSC:n periaatteiden ja kriteerien mukaisesti.
”Rantasalmen kunta osoittaa, että vastuullinen metsänhoito voi olla suunnitelmallista, osallistavaa ja paikallisesti merkityksellistä. Kunnan työ toimii esimerkkinä muille kunnille ja metsänomistajille”, sanoo FSC Suomen toiminnanjohtaja Anna Ylä-Anttila.
FSC Suomi onnittelee Rantasalmen kuntaa tunnustuksesta ja kiittää kuntaa sitoutumisesta vastuulliseen metsänhoitoon.
FSC toi selkeät raamit ja vahvisti yhteistyötä
Kunnanjohtaja Rainer Leskisen (kuvassa alla) mukaan FSC-sertifiointi on ollut kunnalle erittäin myönteinen kokemus.
“FSC-sertifiointi on ollut kunnan kannalta tosi hyvä prosessi, ja olemme tehneet metsänhoitoyhdistyksen kanssa äärimmäisen hyvää yhteistyötä. On ollut mieltä avartavaa päästä mukaan prosessiin”, Leskinen kertoo.
Leskinen korostaa, että vaikka metsiä on hoidettu kestävästi jo aiemmin, FSC toi tekemiseen selkeät ja läpinäkyvät kriteerit.
“Aiemminkin olemme toimineet suhteellisen kestävällä tavalla, mutta nyt sille on selkeät kriteerit. FSC antaa meille takuun siitä, että metsiä hoidetaan vastuullisesti.”
Hänen mukaansa sertifiointi on lisännyt myös kunnan päättäjien kiinnostusta metsien hoitoa kohtaan.
“Luottamushenkilöt ovat olleet kiinnostuneita siitä, miten metsiä hoidetaan FSC:n mukaisesti. On myös tärkeää, että talous ja ympäristö eivät ole vastakkain – olemme pystyneet tulouttamaan kunnalle järkevästi tuloa puukaupoista.”

Sertifiointi sai alkunsa hallinnon muutoksesta
Rantasalmen kunnassa FSC-sertifioinnin kanssa lähdettiin liikkeelle vuonna 2024, kun maa- ja metsätalousasiat siirtyivät hallinnon alaisuuteen. Hallintojohtaja Jarkko Sanisalon mukaan taustalla oli myös hänen oma kiinnostuksensa metsänhoitoon.
"Olen kasvattanut elämässäni varmaan tuhansia koivuntaimia, ja setäni on tehnyt uran metsänhoitoyhdistyksen parissa."
Sertifiointi näkyy konkreettisesti myös metsänkäytössä. Vuodelle 2026 on suunnitteilla kuusi hakkuukohdetta.
Kiinnostusta FSC:hen myös muissa metsänhoitoyhdistyksissä
Etelä-Savon metsänhoitoyhdistyksessä kunnan päätös FSC-sertifioinnista tuli aluksi yllätyksenä.
"Rantasalmen kunnan halu FSC-sertifiointiin tuli täytenä yllätyksenä. Jos asiakas jotain haluaa, meidän tehtävämme on pystyä tarjoamaan sitä", sanoo asiakkuuspäällikkö Petteri Käyhkö.
Prosessiin tartuttiin nopeasti yhteistyössä eri toimijoiden kanssa.
"Sain vinkin, että CareliaForest Oy voisi kouluttaa meitä FSC:hen, joten otin heihin yhteyttä. Siitä homma käytännössä lähti käyntiin. Olimme juuri tehneet Rantasalmen kunnalle uuden metsäsuunnitelman, joten päivitimme sen FSC-kelpoiseksi."
Käyhkön mukaan sertifiointi eteni sujuvasti.
"Sertifiointiprosessi ei ole ollut ollenkaan hankala."
Rantasalmen esimerkki on herättänyt kiinnostusta myös muualla.
"Olen saanut yhteydenottoja muista metsänhoitoyhdistyksistä FSC-sertifiointiin liittyen. Me voimme tällä hetkellä tarjota FSC:tä lähinnä isoille metsänomistajille."
FSC sopii kunnan arvoihin
Tekninen johtaja Mauri Ruuskanen näkee FSC-sertifioinnin istuvan hyvin kunnan arvopohjaan.
"Kunnassamme arvot ovat monipuolisia, joten FSC sopii meille hyvin."
Ruuskanen kertoo, että myös muualta Suomesta on kysytty kokemuksia FSC-prosessista.
"Olen saanut yhteydenottoja siitä, miten lähdimme liikkeelle ja miten prosessi sujui. Voin sanoa, että yhteistyö on ollut helpompaa kuin etukäteen oletin."
